Perun rumat sanani.

Tähän asti olen kertonut kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella, kuinka ruotsalaiset eivät oikein osaa juhlia. Joko jäykistellään ja nihkeillään tai sitten ollaan aivan överit, kaksi asentoa joista kumpikaan ei oikein sovi minulle. Otan sanani takaisin. Olen näemmä vain ollut väärissä paikoissa tai väärässä seurassa. Case in point: Overallsinvigningen. Saimme viime viikon alussa hienot, uutuuttaan narskuvat ja putipuhtaat haalarimme. Pitihän ne saada heti käyttöön!

Tapoihin kuuluu, että opiskelijahaalareissa näkyy elämisen jäljet. Tapahtumaa tarvittiin. Vanhemmat opiskelijat polkaisivat pystyyn haalarien vihkimistilaisuuden yhdessä psykologian, tietotekniikan, systemvetenskap (jotain tietotekniikkaan viittaavaa) ja joidenkin muidenkin alojen opiskelijoiden kanssa. Niinpä viikko sitten perjantai-iltana kokoonnuimme sankoin joukoin ja aloitimme vaelluksemme kohti Tuntematonta. Koska ylioppilaskunnalla ei edelleenkään ole erityisiä tiloja tapahtumien järjestämiseen paikkana oli eri pisteitä ympäri kampusta ja sen ulkopuolella. Kaikki ulkona, iloisessa pienessä tihkusateessa, ja rastiradan tärkein tehtävä oli saada haalareihin elämisen jälkiä. Parhaiten tavoitteessa taisi onnistua mäkeä alas kieriminen pareittain (huisia! hauskaa! pulkkamäki jää toiseksi tälle lapsekkaalle huvitukselle) ja kottikärrykävelyviesti. Pääsin kokemaan myöskin toistaiseksi limaisimman ja epähygieenisimmän rastin tällä reissulla: viesti, jossa ensin juostaan vesikipon luo, kastetaan kasvot siihen ja tämän jälkeen etsitään sokeripaloja vehnäjauhosaavista käyttämättä käsiä. Tajusin jälkikäteen että kaikki muut tytöt vain vähän hipaisivat nenänpäällä vettä ja puhaltelivat jauhoja. Pois moinen minusta.

Haalarikin tykkäsi. Rastilta toiselle siirtymisen aikana oli hyvää aikaa keskustella kaikesta mahdollisesta ja ilokseni totesin kielitaitoni kestävän jo varsin syvällisetkin pohdinnat. Tutustuin myös mukaviin psykologeihin ja tietoteekkareihin ennestään tuttujen kognitiotieteilijöiden lisäksi. Kaiken kaikkiaan siis onnistunut ilta. Mudan ja jauhojen lisäksi haalaria pääsi koristamaan Frankensteinin hirviön (ks haalarin selkä) veri, kun juhlallisesti perille päästyämme vannoimme ettemme koskaan pese haalareitamme ja tämän merkiksi saimme elegantit viirut the body shopin kasvonaamiota "liian siisteihin" kohtiin haalareissa. Ja mikä tärkeintä: kaikilla oli hauskaa. Kaikki olivat fiksusti. Kaikkia lapsetti. Kyllä ruotsalaisetkin osaa.

Lopuksi vielä pientä kyselynpoikasta. Mikä on kotikatsomoiden valistunut arvaus seuraavaan: Milloin yleisesti ottaen paikalliset siirtävät polkupyörän odottamaan kevättä?

a) Kun tiet jäätyvät ja mutkat voi ajaa vain madellen

b) Kun aamuisin pitää raapia satula kuuran alta esiin

c) Kun vaihteet jäätyvät

d) Kun lukko jäätyy

e) Kaikki yllämainittu

f) Joku muu, mikä?

g) Eivät koskaan

Happiness is..

En ole koskaan ollut marraskuuihminen. Huomaan heti kun valoa ei enää tule ja väsyn helpommin. Stressaannun. Tai näin on ollut viimeiset viitisen vuotta, mutta nyt on toisin. Stressistä ei ole jälkeäkään ja vaikka en jaksakaan tehdä niin paljon kuin kesällä, se ei haittaa sillä täällä ei ole ylettömästi tehtävää.

Nukun häpeilemättä 10-12 tuntia päivässä ja koulun lisäksi teen vain sellaisia asioita joita haluan. Luen paljon (kaupunginkirjastossa on hyvät valikoimat myös suomen- ja englanninkielistä kirjallisuutta) ja kyhjötän kirkasvalolampun vieressä teemukin kanssa. Seuraan ksiljoonaa blogia ja teen käsitöitä. Käyn joogassa ja pyöräilen ympäriinsä kameran kanssa. Olen myös käynyt Suomessa muutaman kerran syksyn mittaan koska koulua on välillä vain muutama tunti viikossa ja on ollut mahdollisuus. Tapahtumia on myös ollut laidasta laitaan, isi meni naimisiin ja yksi ylioppilaskunta päätettiin ja sensellaista. Välillä käy niin hienosti, että matka takaisin onnistuu tutussa seurassa.

Kuva laivalta. Ja vaikken olekaan aktiivisesti Suomessa omien ihmisteni luona, aina välillä Suomi tulee pienissä paloissa luokseni.

Kuvasta ei ihan selkeästi näy, mutta punaisen takin alla on oikeastaan kaksi ihmistä vaikkakin niistä pienempi ei vielä oikein kommunikoinut ulkomaailman kanssa muuten kuin leikkimällä maanjäristystä. Silloin pääsen leikkimään turistia ja saan hyvän syyn kutsua myös paikallisia ihmisiä istumaan iltaa.

Tahtoisin antaa pienen palasen tästä rentoudesta ja rauhallisuudesta niille, joiden tenttiviikko ja työt kaatuvat parhaillaan päälle. Ehkä onnistunkin huomenna, kun menen Tukholmaan tapaamaan laivalastillista tuttuja, kavereita, ystäviä ja uusia ihmisiä joista olen kuullut paljon juttuja. Homman nimi on pHuksicruise.

clickety click

Yksi kouluun liittymätön tavoite jonka asetin vaihtovuodelle on valokuvauksen tuominen osaksi arkea. Pimeä ja märkä melkein-talvi ei ole ulkokuvaukselle otollisin aika, mutta nyt minulle on auennut mahdollisuus ottaa kelvollisia kuvia myös sisätiloissa: studio. Liityin paikalliseen valokuvakerhoon, Linsluseniin, ja nyt pääsen halutessani ihan aikuisten oikeaan studioon kuvaamaan. Meille uusille jäsenille järjestettiin ihan koulutus, joten nyt osaan myös käyttää studion erityyppisiä salamoita ja varjostimia sekä koota ja purkaa soft boxin.

Paitsi jännää ja hienoutta, valokuvaus on osoittautunut todella sosiaaliseksi harrastukseksi. Moni vanhempi kogvetare (kognitiotieteen opiskelija) on aktiivinen Linslusenissa ja tullut juttelemaan kameroista kun on nähnyt minut turistikuvaamassa kampuksella. Lisäksi Linslusenin jäsenistä moni muukin on vaihtari, joten tapahtumissa iso osa keskusteluista käydään englanniksi. Kielellä, jota osaan ja ymmärrän hyvin. Hurraa! Hurraa! Olen ainoa ei-ruotsalainen sekä koulutusohjelmassa että käytävässä ja molemmissa kaikki ovat tottuneet puhumaan minulle ruotsia, joten keskustelut ovat varsin lyhyitä ja informatiivisia vaikka olenkin uskaltautunut jo pois turvallisesta yksisanaisten vastausten maailmasta. Ja mikä vielä ihanampaa, Linslusenilla on käytössään myös pimiö, jonka käyttöön edellämainitut kogvetare lupasivat minut vihkiä ja tulla seuraksi vaikken olekaan käynyt täällä näiden virallista pimiökurssia. Nyt tarvitsen enää filmikameran, sellaisen ihanan vanhanaikaisen jossa on automaagista korkeintaan valotusmittari.

Syksy !

Syksy on saapunut Ruotsiin! Kuvat Fagerstasta ja lähialueilta, mutta Linköping ei ole paljoa jäljessä.

Syystansseja en tosin ole täältä etelämmästä löytänyt.

Hem

Huhhei, vihdoin pukkaa kämppäkierrosta. Tässä on ehtinyt niinsanottu oikea maailma puuhaltaa pienen opiskelijan päiväjärjestyksen sekaisin. Kun palasin N0llegasquesta Tukholmasta sähköpostissa odotti työtarjous. Ilman että olin tehnyt yhtään mitään asian eteen. Kävi ilmi, että parin korttelin päässä asuva suomalaisperhe tarvitsee suomenkielen opettajaa vanhimmalle lapselleen ja yliopisto sitten välitti tämän pyynnön kaikille suomalaisille vaihtareille alueella. Mikäs siinä, kävin seuraavana päivänä juttelemassa heillä teen äärellä ja pääsin aloittamaan viime viikolla. Pari tuntia kerran viikossa ei onneksi vie liikaa aikaa ja työmatkaan menee kolmisen minuuttia mikäli ainoalla ylitettävällä tiellä on autoja. Ensimmäisten tuntien valmistelu ja koulutehtävien (!) deadlinet ovat kuitenkin jonkin verran pidätelleet minua vaihto-opiskelun syvimmän tarkoituksen, nukkumisen ja tietokoneen äärellä lorvailun, ääreltä.

Tervetuloa meille! Asun käytävässä seitsemän ruotsalaisen opiskelijan kanssa mutta kaikilla on onneksi oma kylppäri. Mennään ensin keittiöön. Kaikkea on ainakin kaksi: uuneja, pakastimia, mikroja, tiskialtaita. Kaikilla on myös ainakin kaksi omaa kaappia, kaksi omaa hyllyä jääkaapissa jne.

Ja vaihtarin iloksi on paljon myös yhteistä: yheiset veitset, yhteiset kattilat ja pannut, yhteiset patakintaat ja pastasiivilät ja kasa yhteisiä astioita. Paljoa ei ole tarvinnut hankkia.

Tohkeissani unohdin ottaa kuvan keittiön vieressä olevasta yhteisestä "olohuoneesta" kun säntäsin kuvaamaan parvekkeen vieressä majailevaa Sky Baria. Päivittäisestä aukiolosta on turha haaveilla, mutta jokin aika sitten pidetyssä korridorsfestissä joku*, varmaan käytävässä asuva, huolehti baaritiskistä koko ajan.

*Kuten mainittu, asun täällä seitsemän muun henkilön kanssa mutta olen nähnyt ainakin 12 aamupalalla eri päivinä, joten en oikein vieläkään tiedä ihan varmasti ketkä asuvat täällä ja ketkä vaan käyvät useamman kerran viikossa. Nimistä nyt puhumattakaan..

Oma valtakuntani käsittää 19,6 neliötä mihin mahtuu helposti kaikki tarpeellinen. Kuvassa näkyvä valkoiseksi naamioitu sininen paholaisvuodesohva toimitti sängyn virkaa ensimmäisen parin viikon aikana (vuokraemäntäni, jonka kaikki muut kalusteet ovat, ilmeisestikin otti oman sänkynsä mukaan lähtiessään vaihtoon) enkä ole viimeisen kahden vuoden aikana nähnyt yhtä paljon painajaisia kun noina kahtena viikkona. Olen varsin onnellinen vaatimattomasta sängystäni.

Viimeisenä vielä sohvaa vastapäätä majaileva kirjahylly, josta huomaa heti että suomalaisia on tavattu viimeisen parin viikon aikana. Kiitos vielä tuliaisista!

Ei Heta, kirjat eivät ole aakkosjärjestyksessä.

One down, nine more to go

Neljä viikkoa. Niin pitkään olen jo täällä ollut ja aika paljon on ehtinyt tapahtua. Ensin kaksi viikkoa nolle-P:tä, joka on nyt kokonaan ohi. Nollien nimeäminen ykkösiksi oli melkoinen antikliimaksi: kahden viikon rutistuksen ja mielikuvituksekkaiden tapahtumien jälkeen nollasitseillä järjestäjät sanoivat pari sanaa ja lauloivat laulun, jonka viimeinen säe oli jotain tyyliin "olet nyt yksi meistä". Siinä se, eiku vaan jatkoille. Hieman suurieleisempään siirtymäriittiin tottuneena tämä oli varsin hämmentävää, vaikka on ymmärrettävä että siirtyminen nollasta ykköseksi on pienempi kuin siirtyminen fuksista teekkariksi. Ensimmäiseen pyrkiminen kun kestää kaksi viikkoa ja jälkimmäiseen kahdeksisen kuukautta.

Ensimmäinen välitilitys, eli tämän olen oppinut kuukaudessa:

-tunnistamaan murteesta ihmiset, jotka tulevat Skånesta

-ymmärtämään kaikkien muiden kuin Skånesta tulevien puhetta ainakin osittain

-osallistumaan pitkiinkin keskusteluihin pelkillä pienillä ynähdyksillä

-tykkäämään kognitiotieteestä entistä enemmän

-arvostamaan kelan ateriatukea (täällä halvimmat sämpylät kampuksella maksavat jotain neljän ja viiden euron välillä)

jaaa... *rumpujen päristystä*
olen myös oppinut tiskaamaan astiat heti käytön jälkeen. Se jos mikä on saavutus!

Kuva on Kalasmottagningenista, eräänlainen yhdistetty kampusriehastandupiltakeikkasmökkibileasia paikallisessa jäähallissa. Bändi muistutti sekä minun että parin muun suomalaisen mielestä jossain määrin Lauri Tähkän poppoota.

Ei se reilu peli, vaan...

Ei täällä ainakaan kilpailemista pelätä. Suurin osa ensimmäisestä viikosta on mennyt erilaisten kisailujen parissa. Ensinnäkin fuksiryhmien kesken kisataan paremmuudesta ja myöskin koulutusohjelmat kisaavat keskenään. Tämän lisäksi vielä nollat vs isot kamppailu käy kuumana. Muutamia kuvallisia todisteita aiheesta, kaikki viimeisen viikon ajalta.

Tässä kerätään fuksiryhmälle pisteitä muodostamalla hallituksesta sanoja (lapuissa lukee parhaillaan styrelse, vaikkei sitä näekään).

Pisteitä on kerätty pitkin viikkoa myös ennalta määrättyjä tehtäviä suorittamalla, tässä ihmispyramidi.

Tässä puolestaan ryhmien parhaista koostuva edustusjoukkue kisaa kapteenin tittelistä jännittävässä tehtävässä, jossa piti muunmuassa noukkia omena ja kuljettaa pulloa vyötärölle sidotun tamponin avulla. Kyseinen edustusjoukkue pääsi sitten osallistumaan Filosofiska Spelen -turnaukseen, jossa eri koulutusohjelmat kilpailivat yhdessä jos toisessakin lajissa. Suurimman osan ajasta olin IKEAssa ostamassa sänkyä, mutta ehdin nähdä muutaman lajin.

Riviin järjestäytyminen kaljakorien päällä oli helpommasta päästä. Jännyyttä taas tarjoili suck and blow (Clueless, anyone?).

Koska ollaan ruotsissa eikä ketään saa syrjiä sukupuolen tähden, joukkue ei istunut tyttö-poika-tyttö-poika-järjestyksessä. Joskus kortti tippui.

Yleisön ilmeet olivat ihan parhautta.

Tänään sitten pelattiin bränbollia, jokin periruotsalainen adaptaatio pesäpallosta jossa ei ole lukkaria ja ulkokentällä pelaavat eivät käytä räpylää. Nollat vastaan fadder&fadderister (isot ja ftmk/htmk). Taitaa olla aika puhdistaa kameran kenno, kun katsoo taivasta näissä kuvissa.

Hävisimme täpärästi, lähinnä siksi että pisteitä laski vastapuolen edustaja, joka sopivasti katsoi muualle aina kun isot fuskasivat.. Moraalinen voitto on kuitenkin meidän! Vakava laji, muuten, katsokaa vaikka lyöjän ilmettä.

The Pretenders

Joukossamme on soluttautujia! Täällä tämä klassinen jäynäysmuoto on viety täällä askelen pidemmälle kuin mitä olen Otaniemessä nähnyt. Ihan parhautta!

Täällä vuosi alkaa aina nimenhuudolla (upprop), johon soluttautujat saapuivat myös kuin parhaatkin fuksit. Ilmeisesti osaston kanssa oli aiemmin sovittu jo, että heidän tekaistut nimensä ovat myös listassa, sillä heidänkin nimensä huudettiin. Fuksiryhmiin jako oli tapahtunut jo etukäteen ja heidät kaikki oli jaettu eri ryhmiin. Kaikki, joiden tähän asti tiedän paljastuneen, olivat hieman erikoisia tapauksia. Oli ensimmäinen paljastunut, musiikki-intoilija Jan-Brynolf, joka kantoi äänirautaa jatkuvasti mukanaan ja vastasi usein laululla. Pukeutui aina pukuun ja kravattiin.

Eric kurlaa kappaletta Sommartiden.

Oli omassa ryhmässäni ollut vampyyrinörtti Eric, joka oli korvauttanut kulmahampaansa hieman pidemmillä vastaavilla, pukeutui mustaan ja punaiseen ja käytti mustaa sateenvarjoa aina joutuessaan aurinkoon. Ja oli hippijätkä, jonka nimeä en muista, joka pukeutui pitkiin hippimekkoihin ja pääpantaan.

Ainoa kuva jonka löysin hippijätkästä

Kahden jälkimmäisen paljastumisen aikaan olin IKEAssa käymässä, mutta Jan-Brynolf ainakin lähti komeasti.

Kuvassa Jan-Brynolf hetkiä ennen paljastumistaan.

Erään iltapäivän aktiviteettien jälkeen meidät vietiin auditorioon syömään sponssiruokaa (jee!) ja siellä oleillessamme paikalle ilmaantui muukalainen, joka syytti Jan-Brynolfia petturuudesta ja heilutteli uhkaavasti haalareita tämän nenän edessä. Pienen oopperahenkisen kohtauksen jälkeen Jan-Brynolf lähti pois auditoriosta...

..ja palasi hetken päästä omissa vaatteissaan, parta ajettuna ja uusissa silmälaseissa vuolaiden anteeksipyntöjen kera. Tahtoo toteuttamaan samanlaista!

Ugh! Tömps, tömps, tömps, tömps.

Nysse alko, koulu siis. Lukuvuosi on täällä hämmentävän pitkä, alkaa 17.8. ja vikat tentit on joskus 13.6. tai niillä main. Joululomaakin vaan parisen viikkoa. Mitä ihmettä kaikella sillä ajalla tehdään?

Ensimmäisinä viikkoina ei onneksi opiskelu pääse liikaa painamaan, luentoja ja labroja on kahdesta viiteen tuntia päivässä ja lopun aikaa riittää aktiviteetteja ainejärjestön (sektion) puolesta. Tänään illalla on faddermiddag (päivällinen isoryhmän kanssa), huomenna "kul på Campus", keskiviikkona Sightseeing, torstaina ensimmäiset isot bileet, KravallEtt, ja perjantaina intrositsit. Phew. Tänään aamulla oli ensimmäiset alkulöpinät, isoryhmiin jako ja paljon palloilua ympäri kampusta. Joidenkuiden opiskelu on alkanut jo viikko sitten, joten kampuksella riittää nähtävää ja ihasteltavaa. Ainejärjestöillä on omat teemansa nolle-P:n aikaan (ja ehkä muulloinkin, emmäätiiä) ja muunmuassa isohenkilöt ovat jollain tavalla pukeutuneet aiheeseen liittyen. Meillä teemana on Playa del KogVet ja kampuksella näkyi muunmuassa GhostBusters ja Pulp Fiction -henkisiä ryhmittymiä. Hauskimpia kuitenkin ovat jonot, joiden funktiota en ole vielä täysin selvittänyt. Ympäri rakennuksia ja pihalla kiertelee viiden-kymmenen hengen joukkioita marssimalla tahdissa peiliaurinkolasit päässä ja yrmeä ilme naamalla. Kampuskierroksen aikana osuimme keskelle jotain suurempaa jonojen kokousta.

Joukossa oli jedejä

skotteja

faaraoita ja muuta mukavaa.

Etenkin nämä mustahuppuiset pikkutuoliensa kanssa olivat hellyttäviä. Ehkä arvoitus jossain vaiheessa selviää..