Neljä viikkoa. Niin pitkään olen jo täällä ollut ja aika paljon on ehtinyt tapahtua. Ensin kaksi viikkoa nolle-P:tä, joka on nyt kokonaan ohi. Nollien nimeäminen ykkösiksi oli melkoinen antikliimaksi: kahden viikon rutistuksen ja mielikuvituksekkaiden tapahtumien jälkeen nollasitseillä järjestäjät sanoivat pari sanaa ja lauloivat laulun, jonka viimeinen säe oli jotain tyyliin "olet nyt yksi meistä". Siinä se, eiku vaan jatkoille. Hieman suurieleisempään siirtymäriittiin tottuneena tämä oli varsin hämmentävää, vaikka on ymmärrettävä että siirtyminen nollasta ykköseksi on pienempi kuin siirtyminen fuksista teekkariksi. Ensimmäiseen pyrkiminen kun kestää kaksi viikkoa ja jälkimmäiseen kahdeksisen kuukautta.
Ensimmäinen välitilitys, eli tämän olen oppinut kuukaudessa:
-tunnistamaan murteesta ihmiset, jotka tulevat Skånesta
-ymmärtämään kaikkien muiden kuin Skånesta tulevien puhetta ainakin osittain
-osallistumaan pitkiinkin keskusteluihin pelkillä pienillä ynähdyksillä
-tykkäämään kognitiotieteestä entistä enemmän
-arvostamaan kelan ateriatukea (täällä halvimmat sämpylät kampuksella maksavat jotain neljän ja viiden euron välillä)
jaaa... *rumpujen päristystä*olen myös oppinut tiskaamaan astiat heti käytön jälkeen. Se jos mikä on saavutus!
Kuva on Kalasmottagningenista, eräänlainen yhdistetty kampusriehastandupiltakeikkasmökkibileasia paikallisessa jäähallissa. Bändi muistutti sekä minun että parin muun suomalaisen mielestä jossain määrin Lauri Tähkän poppoota.
